Ammatillinen yksilötuki

Joskus vanhempi, nuori tai lapsi voi tarvita väliaikaisesti ulkopuolista tukea.

Työskentelyn tavoitteena on vahvistaa yksilön voimavaroja ja jo saavutettuja muutoksia esimerkiksi arjenhallinnassa.

Lastensuojelu on arvioinut, että yksilötyöskentely vanhemmalle tai lapselle on riittävä tuki perheen kokonaistilanne huomioiden. Yksilötukityöskentely perustuu vanhemman, nuoren tai lapsen tarpeisiin. Työskentelyn tavoitteista ja käyntitiheydestä sovitaan aloitusneuvottelussa. Yksilötukityöskentelystä kirjoitetaan raportti työskentelyn päätyttyä tai erillisen sopimuksen mukaan.

Esimerkkejä ammatillisesta yksilötuesta

Lapsen sijoitus kodin ulkopuolelle on perheelle kriisi. Sijoituksen jälkeen luottaminen viranomaisiin on usein vaikeaa. Tällöin ulkopuolinen taho voi toimia sillanrakentaja niin vanhempien, lapsen, sosiaalityöntekijän ja sijoituspaikan välillä.

Ammattilinen yksilötuki voi tarjota apua myös intensiivisen kuntoutusprosessin jälkeen, jolloin yksilötyöskentely toimisi jatkona mm. perhekuntoutukselle.

%d bloggaajaa tykkää tästä: